Pahimmat muotimokat

Oi kyllä. Olen tehnyt pahoja pahoja virheitä, mokia, nimittäin muotimokia.

Mulla ei valitettavasti ole paljoa materiaalia mun mokista, mutta katsotaan mitä mä keksin. :)

Rakastakaa mun laiskuutta ja tyytykää vaan naaman peittoon...

1. Nudehuulet... Nudehuulet oli silloin vuonna 2015 in. Mäkin ihastuin siihen trendiin ja niinpä mä monta viikkoa putkeen kuljin joka päivä kouluun huulet ihonvärisinä. Pliis kertokaa mulle mitä ajattelin silloin. Totuushan on se että nudehuulet näyttää ihan hirveeltä. Siitä ei pääse yli millään.

2. Pakarat paljastavat shortsit. Tän virheen tein vain kerran. Mä en todellakaan tiedä mitä ajattelin tuolloin, mutta kyllä vain. Reilu vuosi sitten Kirsikkasydän käveli kouluun vaaleanpunaiset pakarat paljastavat shortsit jaloissaan. Nykyään käytän kyseisiä shortseina yöhousuina, jonka virassa ne toimivat oikein hyvin. En kuitenkaan enää päivisin käytä niitä ollenkaan. Mä en ole huora, miksi siis näyttäisin siltä, eikö? :)

3. Valkoiset kengät... Tai siis tarkoitan likaisen valkoisia, mutaisia ja kuluneita kenkiä. Valkoiset kengät on todella hienot uusina. Faktahan on kuitenkin se, että jos et joka käyttökerran jälkeen jaksa kaivaa kynsilakanpoistoainetta ja pumpulia esiin (tai vaihtoehtoisesti pestä kenkiä) valkoiset kengät näyttävät vain ällöttäviltä ja vanhoilta. 

4. Huonosti laitettu ponnari... Mulla yleensä on ponnari, aika sliipatun näköinen sellainen, vaikka myös hieman sotkuinen ponnari näyttää kyllä hyvältä. Yllä olevassa kuvassa en näköjään kuitenkaan ole ollenkaan nähnyt vaivaa. Ja se näyttää hirveältä. 

5. Kiharapää. Kiharoissahan ei oo mitään vikaa, niinkuin ei oo afrossakaan yms. Mutta se että mä ihan tarkoituksellisesti oon  laittanut niin paljon lettejä että näyttää että mulla ois afro on ihan hirveetä. Koska suomalaiselle pikkutytölle ei nyt vaan oikeesti sovi se, että hiukset leijailevat joka suuntaan valtavana kiharakasana. 

Yllä mainitut "mokat" eivät olleet missään järjestyksessä. :) Muotimokia löytyy enemmänkin aina herupaidoista minihameeseen kirkossa, mutta en nyt kaikkia viitsinyt listata. Riittävästi hävettävää jo pelkissä yllämainituissa asioissa. :D

Abc

Onko elämänaakkoset tuttu haaste?
Jos et ole aikaisemmin kuullut siitä kannattaa jatkaa lukemista vielä vähän aikaa. :)
Pohjimmiltaanhan tää menee silleen että kirjoitan vaikkapa a ja asian joka liittyy mun elämään ja alkaa aalla. Jos sitten huvittaa voin kertoa tarkemmin. Tai vaihtoehtoisesti skipata tarkemmin kertomisen. :)

A - alakoulu

Niin paljon hyviä muistoja... Tulee jotenkin haikee olo kun ajattelee alakoulua.

B - barrikadi

Hmm. Tää oli ensimmäinen sana joka tulee mieleen, ihan vaan sen takia että siitä ei oo hirveen kauaa kun rakensin ympärilleni muurin joka nyt tässä tapauksessa on synonyymi barrikadille. Muistoja liittyy tähänkin.

C - curry

Rakastan mausteista ruokaa!

D - delfiinit

En oo ikinä nähnyt delfiinejä oikeasti, mutta musta ne on äärettömän suloisia ja joskus tuntuu että jos mun pitäis valita eläin mikä kuvastaa mua se ois delfiini. :P (tosin susi on sellainen mikä tulee aina kaikista testeistä... ja kyllä, olen cosmopolitanin testien rakas ystävä)

E - entä jos

Ei mikään varsinainen sana, mutta kumminkin sellainen mikä kuvaa mua todella paljon. Mä olen nimittäin erittäin kova jossittelemaan ja empimään ja miettimään. Ainankin mietin aina ensin enne nkuin teen! (tosin kun mä päätän jotain teen sen myös, jossittelu tulee jälkeenpäin :D)

F - formula-auto

En oo ikinä kattonu telkkarista formulakisoja tai ollu paikanpäällä katsomassa tai muutenkaan seurannut, mut rakastan formula-autoja. Ne on mun mielestä übersiistejä. :D

G - Galileo Galilei

Ihminen jota ihailen!

H - huumori

Mun huumori on ihan omanlainen. Kyllä mä nauran pikkukalle-vitseillekin, mutta pääsääntöisesti mun huumori on sarkastista. Ironiaakin joskus tippuu mukaan, mutta harvemmin. :D Lisäks oon sellanen ihminen että jos joku ei naura mun mielestä hauskalle jutulle loukkaannun. Varokaa ihmiset, mä todellakin puren, ei vaan...

I - ihmiset

Tarviiko tätä sen tarkemmin selittääkään?

J - jäätelö

Olen jäätelön parhain ystävä. Mä oikeesti aina kun saan jäätelöä syön sitä mahdollisimman hitaasti ja nautin mahdollisimman paljon. Lempparijäätelömaut on nugaa ja terva (jota maistoin vain yhden kerran, en muista missä, mutta oli todella todella hyvää)

K - koulu

Koulu on tällähetkellä mulle todella tärkee asia. Panostan siihen täysillä, ja totuushan on se että jos en kävis koulua mun pää räjähtäis. :D Kotona ei vaan aina jaksa olla, ja usein koulu on se lepopaikka.

L - lumi

Asia mitä rakastan (ärsytti kyllä kun kotipaikkakunnalla satoi jokin aika sitten...). Lumi on mun mielestä todella todella kaunista. Rakastan kun lumihiutaleet laskeutuu kasvoille, kun on vähän kylmä kävelen talvivaatteissa kouluun ja posket punertuu. <3

M - muoti

Asia joka on aina ollut lähellä mun sydäntä. Älkää käsittäkö väärin. Mä en todellakaan seuraa trendejä vaan teen kaiken aina just niinku mä haluun. Pukeudun vaatteisiin jotka mun mielestä näyttää hyvältä yms. Pahin muotimoka on varmaan ollut nudehuulet noin vuosi sitten. Miks kukaan ei sanonut että näytän urpolta nudehuulissa. Ne oli ällöttävät...

N - nasutus

Seiskalla ysit järkkäs nasutuksen, tervetulotoivotuksena. Se oli kyllä aika tylsää mutta on siitä hyviäkin muistoja. :D Kaikkien kasvot nimittäin maalattiin kasvomaalilla ja koska se ei ollut ihan kuivunut pystyin piirtämään sillä seinään. Nyt yläkoulun seinissä lukee mun ihanalla käsialalla yök. :)

O - onnellinen

Viimein mä oon onnellinen. Johan sitä on jo odotettukin.

P - päiväkirja

Hirveesti en kirjoita päiväkirjaan, mutta se on silti elintärkeä. Koska kun mä koen jäätäviä raivonkohtauksia, sen sijaan että heittäytyisin maahan hakkaamaan nyrkeillä lattiaan ja itkemään (oon muuten tehnyt sitäkin...) kirjoitan raivostuneena päiväkirjaan. Harvemmin mä päiväkirjaan kirjoitan päivän kuulumisista mutta päiväkirja on väline mikä estää mut käymästä käsiksi muihin henkilöihin. Ja sit jos raivo ei lähde kirjoittamalla päiväkirjaan, sitä voi heitellä. Että käy se niinkin.

R - raha

Kuulemma raha ei voi tuoda onnea. Raha ei voi tuoda onnea, mutta raha voi tuoda asioita joka tekee onnelliseksi. Enmä siltikään haluis lottovoittoa. Mä tykkään elämästä hankalana. :)

S - saippua

Äiti aina sanoi (tai joku ihan miten vaan) että pestään suu saippualla jos nyt en oo hiljaa tai lopeta kiroilemista yms. Tykkään siitä sanonnasta, mutta mites miimikolla. Pestäänkö miimikoilta kädet saippualta?

T - tyhmä

Tyhmä blondi. :)

U - uiminen

Olen huono uimaan, mutta rakastan vettä. Rakastan vaan sitä miltä vesi tuntuu iholla ja miten vesi vaan keinuttaa ees taas. Joskus kun oon uimassa tekis mieli vaan nukahtaa veteen. Vesi on vaan niin luonnollinen asia.

V - valehtelu

Asia missä oon todella hyvä, mutta mitä vihaan muissa ihmisissä. Mun luottamuspula on osittain varmasti syntynyt siitä että tiedän kuinka paljon itse valehtelen (ja harvemmin jään kiinni) mietin miten paljon muut valehtelee mulle.

Y -Yö

<3

Ä - ääni

Asia mitä ilman en voisi elää. Mun on aina pakko saada puhua ja hölöttää. Ihan mistä vain kunhan saan kertoa oman mielipiteeni ja puhua.

Ö - ötökkä

Tästä ei ehkä tarvii muutakuin sen että aloin kerran itkemään koulussa koska kaveri yritti pakottaa koskemaan kastematoa, en joutunut.

(ja kyllä olen itkenyt koulussa, useastikkin. Siinä ei mun mielestä oo mitään pahaa, ja se on maailman luonnollisin asia. Lisäks se on yks niitä harvoja asioita mistä kukaan ei oo ikinä kiusannut mua. Olen herkkä ja tunteellinen henkilö, ja olen sen kanssa täysin sinut.)

Let's talk: Kiusaaminen

 Kiusaaminen on aihe, joka on aina pinnalla. Somen ansiosta kiusaamista tapahtuu entistä enemmän, ja nykyään siihen on entistä vaikeampaa puuttua. Kärpäsen koulun tapauksen vuoksi, kiusaaminen on ollut vielä normaalia enemmän pinnalla, joten ajattelin nyt olevan hyvä hetki puhua aiheesta, mistä olen jo pitkään halunnut puhua. Aiheesta mikä on todella henkilökohtainen, mutta myös tärkeä aihe. On vaikeaa puhua kiusaamisesta, koska se herättää muistot henkiin. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, jonkun on pakko.

Mä oon ollut sekä kiusattu että kiusaaja. Kadun kiusaamista enemmän kuin mitään muuta, sillä tiedän todella satuttaneeni kyseistä henkilöä.

Aikana jolloin mua kiusattiin, pelkäsin olla koulussa, pelkäsin kävellä kotiin. Enimmäkseen mua kiusattiin henkisesti, mutta muutaman kerran lyötiin, potkittiin vähän tönittiin ja vedettiin hiuksista. Fyysisestä väkivallasta ei kuitenkaan jäänyt ikinä sellaisia jälkiä, että kukaan olisi voinut tajuta jälkien olevan jotain muutakin kuin rajujen leikkien naarmuja. Kestin kyllä fyysisen väkivallan, tietyn pisteen jälkeen opin olemaan huomioimatta potkaisut tai pienet tönäisyt. Henkinen väkivalta oli kuitenkin paljon pahempaa.

Mä olin ja yhä edelleen oon yksi niistä monista jotka on jäänyt ilman apua sillä on pelännyt puhua.
Jos te ette oo kokenut kiusaamista, te ette tiedä miltä tuntuu kun kouluun kävellessä haukutaan huoraksi. Te ette tiedä miltä on tuntunut kävellä kotiin, yrittänyt olla nopeampi kuin kiusaaja. Joutunut poimimaan tappouhkauksia repusta, etuoven edestä, koulukirjojen välistä. Musta tuntu sillon, että jos olisin kertonut jollekin, mut oltaisiin tapettu koulumatkalla.
Mulla oli kyllä ystäviä, viihdyin ihmisten kanssa, ja olin erittäin sosiaalinen. Olin kyllä kömpelö, ruma, niin laiha että pystyi työntämään käteni kylkiluiden alle, oli aika kun tunsin itseni läskiksi koska en saanut koko kämmentäni kylkiluideni alle, joka oli ihan sairasta. Mutta senkin aiheutti kiusaajat. Tiedän etten ulkonäöltäni ollut parhaimmistoa, en ollut hirveän hyvä urheilussa, tai muissa käytännöntaidoissa. En ollut erityisen hyvä edes koulussa. Olin aina vain keskitasoa. Mutta antoiko se silti oikeuden haukkua mua joka asiassa, sanoa "tapa ittes, ei susta oo mihinkään"? Ei. Ei se että en oo samanlainen kuin muut oikeuta siihen mitä mulle tehtiin.

Mä päätin  olla välittämättä muista ja päätin nauttia elämästäni. Mä saatoin olla pieni, mutta joka päivä herätessäni ajattelin sen olevan viimeinen päiväni elossa, ja elin sen mukaisesti. Hyvin pian ryhdistäytymiseni jälkeen, mua alettiin kutsua huoraksi. Ilman asennetta olin nössö, ruma lauta. Ujo hiippari joka ei osannut mitään. Asenteen kanssa olinkin yhtäkkiä heruttava huora, joka kaipasi vain huomiota. Osaatte varmaan arvatakkin että mun itsetunto alkoi olla nollilla. Mä silti selvisin siitä. Eniten koko jutussa sattui se, että kun pitkän ajan jälkeen kerroin kiusaamisesta eräälle ihmiselle, hän sanoi mun kiusaajiksi niitä ainoita ihmisiä jotka sen koko tuskan ajan oli seissyt mun takana. Väitti niitä tyyppejä mun kiusaajiksi, joita ilman mua ei välttämättä enää olis.

 

Voitte varmaan arvatakkin että kasvatin ympärilleni muurin. Luottamus ihmisiin oli mennyt. Liian monta kertaa mua oli satutettu, liian monta kertaa luottamus petetty. Mä kestin paljon mutta jossain vaiheessa mullakin tuli se raja vastaan. Välttääkseni kiusaamista aloin itse kiusaamaan. Yläkouluun vaihto oli juuri sopiva hetki tehdä asenteenmuutos. Oikeastaan kukaan mun luokalla ei tuntenut mua, sain aloittaa alusta.
Hyvin pian koulun alun jälkeen huomasin ihmisen joka oli usein yksin, normaalista poikkeavan näköinen, ja pelasi koko ajan puhelimella. Loistava kohde kiusaamiselle, eikö? Voin vannoa että en aluksi  tajunnut kiusaavani häntä, luulin vain hieman pilailevan. Jossain vaiheessa huomasin menneeni liian pitkälle, mutta en osannut enää lopettaa sillä olin kiusannut niin pitkään.

Puhuin tästä kyseisestä ihmisestä pahaa selän takana, otin kuvia ja lähettelin kavereille. Mulkoilin, ja pidin nenästä kiinni kun hän oli lähellä. Lisäksi haukuin häntä suoraan, saatoin myös tehdä niin että kehuin jotain hänen tavaraansa, menin muutaman askeleen päähän ja sanoin kovaan ääneen tavaran olevan hirveä, kuin suoraan Mean Girlsistä.

Olin ihan hirveä ihminen. Tiedän, että mikään mitä sanon ei oikeuta tekoani, mutta haluan sanoa että olin jo itse ihan rikki. Itkin melkein joka ilta, löin itseäni, yritin tukahduttaa hengitykseni ja satuttaa itseäni kaikilla mahdollisilla keinoilla. Mua sattui niin paljon henkisesti, että halusin vaihtaa sen fyysiseen kipuun, saada jotain muuta ajateltavaa.
Edelleenkään en pystynyt puhumaan muille. Pystyin puhumaan vain anonyyminä netissä. Se voi olla että joskus liioittelin joitain asioita, mutta muhun sattui niin paljon ja tiesin tarvitsevani apua, mutta en osannut itse hakea sitä. Mä sain netistä ja tietyistä ihmisistä sellaista turvaa jota en muista ihmisistä saanut. Mulla oli rakastavat vanhemmat ja ystävät lähellä, mutta niinkuin sanoin he olivat lähellä. Pelkäsin että jos mainitsen heille mitä olen tehnyt ja miltä musta tuntuu, mut pakotetaan hullujen osastolle ja menetän heidät. Ns. tuntemattomissa ihmisissä oli se hyvä puoli, että he eivät voineet tehdä mitään vaikka olisivatkin halunneet.
Jossain vaiheessa hekin alkoivat käydä läheisiksi. Halusin edelleen kertoa ajatuksistani, mutta en enää osannut. Pelkäsin menettäväni heidätkin.
Tein kuitenkin ilmiselväksi olotilani ja muutama ihminen kirjaimellisesti pelasti mun henkeni.

Mä tiedän että te luette tätä, mä tiedän että te tiedätte keitä mä tarkoitan. Mun ei tarvitse sanoa teidän nimiänne, sillä tiedän teidän tietävän. Kiitos. Te oikeasti pelastitte mun henkeni. Mä olen teille ikuisesti velkaa, eikä mikään voi muuttaa sitä. Ilman teitä, mun hautajaisia olisi todennäköisesti järjestetty kesän alussa.

Niinkuin sanoin, mä olin rikki. Mä olin syvemmellä kuin olin ikinä ollut. Mulla oli todella todella paha olla, mutta kukaan kuka olisi voinut vaikuttaa asiaan ei huomannut mun avunhuutoa. Mä olin uppoamassa loputtomaan suohon, mutta mulle ojennettiin auttava käsi. Ja nyt mä olen tässä.

Mä olen oma itseni. Rakastan itseäni ja muita ja haluan kaikille vain hyvää. Tykkään pitää hauskaa ja vähän sekoilla. Nauttia elämästäni täysin rinnoin. Ja se varmasti on ihan ymmärrettävää sillä mä en ole voinut elää täysin rinnoin seitsemään vuoteen. Ja viimein mä pystyn siihen. Koska maailmassa on niitä hyviä ihmisiä.

Jos teitä kiusataan, kertokaa siitä jollekulle. Mä en halua, että uutisissa lukee enään yhdenkään kiusaamisen takia tehtyä itsemurhaa. Te ansaitsette enemmän.
Kiitos

Mikä ihmeen pellepelko?

Mulle näytettiin joku aika sitten Palefacen Emme suostu pelkäämään musavideo. Mun olis kuulemma pitänyt saada siitä ajateltavaa, mutta oikeesti ainoo ajatus mun päässä oli, että noi pellet on ihan hirveitä. Mun teki mieli puristaa silmäni kiinni ja alkaa huutamaan, etten kuulisi mitään. Sen sijaan vain tuijotin videota kauhusta paikoillani.

Paras kaverini pakotti mut kesän alussa Linnanmäellä Taikasirkukseen. En olisi oikeastaan halunnut mennä, mutta suostuin ja se päätyi siihen että kiljuin siellä, takerruin kaveriini ja mieleni teki itkeä.

En tiedä mistä pelko johtuu. Ehkä olen katsonut vain liikaa kauhuvideoita tai lukenut turhan monta uutista tappajaklovneista. Tämän uutisen luettuani pelko vain kasvoi. Ainoa varma asia jonka tiedän, on se että jos näen oikean pellen reaktioni on karkuun juokseminen, kiljuminen tai itkeminen eikä hymyileminen.

Hyvin vähän aikaa luin myös iltalehdestä jutun jossa puhuttiin yleisimmistä syistä miksi pellejä pelätään. Siinä taisi lukea, että kun ihmiset ei pääse näkemään toisen kasvoja ja ilmeitä, ei tiedä miten suhtautua ja pelko ja epäluottamus kasvaa. Itse oikeastaan uskon kyseiseen Iltalehden juttuun.

Mulla on ollut jo pitkään vakava luottamuspula ihmisiin, sillä mun luottamus on petetty turhan monta kertaa. Mä kumminkin aina oon pystynyt turvautumaan kasvoihin ja ilmeisiin ja näin onnistunut välttymään pahimmilta tilanteilta. Entä jos ne kasvot peitetään multa? Mistä mä enää tiedän mihin mun pitää lopettaa, mikä on liikaa tuntemattomalle. Ilman kasvoja mulla ei ole minkäänlaista hajua siitä, mitä toinen ajattelee. Mä en tiedä haluuako kyseinen henkilö satuttaa mua,sillä en näe sitä hänen kasvoista. Ainoa mitä näen on vain ikuisesti hymyilevä pelle, joka ei ikinä lopeta nauramista.

Tiedän, että jos pitää tunteitaan liian kauan sisällään lopulta seuraa tietynlainen räjähdys, suuri tunteidenpurkaus. Pellet aina vain hymyilevät ja nauravat. Ne ei ikinä lopeta sitä. Mitä tapahtuu kun pelle lopettaa hymyilemisen?

Kun te osaatte vastata mun kysymykseen, mä voin ehkä lopettaa pelkäämisen. Siihen asti mä mieluusti jätän sirkukset muille ja jään itse kotiin.

Täytekakkumoka

Jooh. Noin viikko sitten päätin yllättää kaverini synttärikakulla, kun hänellä olisi synttärit.
Tämän viikon tiistaina leivoin kakkupohjan ja se näytti ihan siedettävältä vaikkakin pieneltä. Eilen, keskiviikkona, kun oli koristelun aika ja kakku piti leikata kahtia se vähän meni miten meni. Ja koostumus muistutti enemmän aleksanterinleivosta kuin täytekakkua... Ei ihan heti uudestaan.

Ja näin sitten tein täytekakkumokan:

Suunilleen saman verran kananmunia, sokeria ja vehnäjauhoja. Tossa on kuusi melko pientä kananmunaa, olisin tarvinnut enemmän, mutta en ajatellut kuuden kananmunan olevan noin vähän.

Sitten vatkasin käsin kananmunat ja sokerin, koska luulin että meillä oli vain sellainen kone, jota en osaa käyttää. Loppujen lopuksi kone paljastui vain käsivatkaimen pitimeksi... Ainiin, tein täytekakkua siis ensimmäistä kertaa ikinä joten... :D En jaksanut vatkata kananmunia ja sokeria kokonaan joten annoin isäpuoleni tehdä sen loppuun, ja olin hänen mielipiteensä tyytyväinen.

Okei vehnäjauhot on tässä vaiheessa jo sekoitettu taikinaan, nostelemalla, ei pyörittämällä. Tämän vaiheen luulin olevan helppo kohta, senkun vain voitelen kakkuvuoan laitan korppujauhoja ja ravistan ylimääräiset pois. Mutta en sitten saanut kaikkialle voita joten korppujauhoakaan ei ole kaikkialla, kaiken lisäksi en edes itse osannut koota kakkuvuokaa, kun pohjahan on siis oma erillinen osansa.

Sitten kaadetaan taikina kakkuvuokaan. Huom, uuni on laitettu jo aikaisemmin lämpenemään 175 asteeseen ja uunipelti siirretty tokaksi alimalle riville.

Kakku oli hieman reilu puolituntia uunissa. Useimmat reseptit sanovat 40-50 minuuttia, itse pidin vain 35 minuuttia. Kakun ulkonäöstä tietää milloin se on valmis, sillä se on valmiina kauniin värinen. Itsellä tosiaan jäi kakku vähän pieneksi..
Annoin kakun jäähtyä ja työnsin sen sitten uuniin, kakku muuten haisi todella paljon paistetuille kananmunille, ennen koristelua ja täyttöä.

Itsehän pidin kakkua jääkaapissa yön yli, mutta oikeastihan kakkua ei kuulemma saa laittaa jääkaappiin. Ennen koristelua kakun pitää kumminkin jäähtyä tunti tai pari, että kermavaahto pysyy kakun pinnalla.
Ja kyllä, kakun pääliosa näytti tuolta sen jälkeen kun äiti oli kakun halkaissut kahtia. Itse en osannut. Kuvasta myös näkee jotenkin, millainen kakun koostumus oli. Todella tiivis, eikä oikeastaan lainkaan hengittävä.

Pahimmat vauriot sai korjattua noin puolella litralla kermavaahtoa ja muutamalla lusikalla sokeria. Kyllähän tuosta ihan siedettävän näköinen tuli. Täytteeksi laitoin mansikkahilloa ja banaaneja, lisäksi kostutin kakun mansikkamehulla.

Tältä kakku näytti koristelun jälkeen. Kaverini ei siis tiennyt kakusta mitään, ja kun avasin hänelle oven, pikkuveljeni painoi puhelimestani nappia ja musiikki alkoi soimaan. Kyllä yllättyi. :D

Kyllähän tuo hyvältä maistui, vaikka ulkonäössä ei kehumista ollutkaan. :)

Suksi Heurekaan

Viime sunnuntaina suksittiin porukalla kohti Heurekaa. Hypättiin junaan ja otettiin suunnaksi Tikkurila. Uusi talviurheilunäyttely kiehtoi itse kutakin (ehkäpä eniten just mua :D) ja kyllähän sieltä löytyikin vaikka mitä kivaa ihan jokaiselle, jota ei välttämättä ihan heti uskoisi Heurekan sivun kuvausten perusteella. :)

Talviurheilunäyttelyssä päästiin rakentamaan mm. iglua (kuvan iglu on meidän porukan rakentama! Tosin jouduttiin katsomaan ohjeita, vaikka mukana olikin tulevaisuudessaan insinööriksi haluava ihminen... :D)
heittelemään lumipalloja, kiipeileimään seinää pitkin, luistelemaan, kokeilemaan ampumahiihtoa...
Klasikkonäyttelyssäkin oli hauskoja juttuja ja ehdottomasti jännittävintä koko reissussa oli pyöräillä korkealla narun päällä. Kyllä sitä pikkuveljeä sai vinkua ikuisuuden seuraksi, ja lopulta pikkuveljen pyöräily narulla päättyi siihen kun kiljun ja hypin toisessa päässä että älä katso alas, katso vaan muhun, ei mitään hätää. Kuulemma ylireagoin. :D

Planetaariossa käytiin katsomassa planeetoista kertova esitys, Olihan se ihan mielenkiintoinen, mutta omasta mielestäni mielenkiintoisin kohta oli kyllä alun syntymäpäiväonnittelu jollekin yleisössä istuvalle pojalle. Voin sanoa että planetaario ei ole ihan mun juttu, mutta matkaseuralaisia kyllä kiinnosti, jopa pienimmäistä joka on vasta 6v!

Planetaarion jälkeen mentiin syömään jotain välipalaa Heurekan kahvioon ja oli kyllä todella hyvää vaikkakin myös kallista. Kuvan graavilohileipä maksoi melkein 6 euroa, mutta oli kyllä hintansa väärti ja oli todella täyttävä. :)

Maisemia sillalta oli ihana katsella. Muutama sorsa laskeutui lampeen ja olisi vain tehnyt mieli jäädä sillalle seisomaan ja katselemaan.

Mun yks ehdottomasti lempparitekeminen on kävely vieraissa kaupungeissa. Ette voi uskoakaan kuinka paljon mä rakastan kävelyä esim. Helsingissä, Kouvolassa tai vaikkapa Tikkurilassa. Ehkä mä olen luonteeltani seikkailija tai ihan vaan haaveilija. Kyllä mä kotikaupungissakin tykkään kävellä, kävelen esim. ihan vapaaehtoisesti koulumatkat, mutta usein tutussa maisemassa tuppaan vain kiiruhtamaan. Vieraammissa paikoissa jaksan katsella ympärille ikuisuuden ja jaksaisin kävellä tuntikaupalla. Sen takia tykkään myös junassa matkustamisessa, sillä tykkään vain katsella ikkunasta ulos ja tuijotella maisemia. :D

Otettiin paluumatkalla vielä juoksukilpailu sisaruksien kesken, mutta mun oli pakko luovuttaa ja kääntyä ympäri kun tajusin toisella puolella siltaa olevat rakkauslukot. Rakkauslukot on toinen asia mitä rakastan. Jotenkin musta on vaan niin ihanaa ajatella, että jotkut ihan tosissaan kiinnittää lukon siltaan ja heittää avaimen joen pohjaan. Enmä tiedä, ehkä mä tosiaan oon haaveilija.

Mut toisaalta, haaveilussahan ei oo mitään pahaa vai mitä?

Aurinkoa ja ukkosmyrskyjä

Helou!

Aloituspostaukset on mulle aina kaikkein vaikeimmat tehdä, mitä pitäis sanoa ja kertoa itsestään saadakseen lukijat vakuuttuneiksi, mutta kumminkin paljastamatta liikaa?

Mulla tuppaa aloituspostaukset jäämään lyhyiksi, mutta nyt aion yrittää tosissani. :)

Bloggaus on ollut mulle pitkään haaveissa. Noin puolitoista vuotta sitten aloitin tekemään simsaiheista blogia ja pidän sitä edelleen yllä. Viime aikoina blogi kumminkin on ollut 

 hiljaiselolla, kun inspiraatiota ei vaan ole tuntunut löytyvän. Omasta elämästä kertova blogi alkoi tuntua aina vain ajankohtaisemmalle.

Tämä blogi ei tule olemaan mulle päiväkirja. Mä ihan mielelläni edelleen kirjoitan kynällä paperille, kun tuntuu siltä että pitää purkaa ajatuksia. Tämä blogi on mulle tapa purkaa mun luovuutta. Mulla on jo monta viikkoa ollut pakottava luomisen tarve, mutta en ole pystynyt tekemään asioita jotka yleensä on ollut mulle tapaa toteuttaa itseäni. Tää ehkä vois olla tapa saada toteuttaa itseäni.

Valokuvista sanon sen verran, että ne ei tuu olemaan mitenkään laadukkaita ja jos joskus ei tunu löytyvän sopivia kuvia, en sitten laita niitä. Mä laittelen tänne vanhoja kuvia arkistoista ja eläessäni omaa elämääni otan uusia. Tiedän että monelle valokuvat ovat kaikki kaikessa, mutta mielestäni tärkeämpää on se että teksti on laadukasta. Tai vaikkei olisikaan laadukasta siitä tulisi esille postauksen pointti. :)

Joku kumminkin miettii, että mistä blogin ja käyttäjänimen nimi ovat tulleet. Oli kauhean vaikeaa lähteä miettimään blogille nimeä. Mikä kuvaisi just mua eikä olisi vielä varattu. Mietinkin eri vaihtoehtoja pitkään ja lopulta löysin sekä hyvän käyttäjänimen että blogiin sopivan nimen. :)

Kirsikkasydän tulee oikeasti siitä, että kun mietin itselleni sopivaa nimeä katselin ympäri huonetta ja huomasin vasemmalla puolella olevan Cathy Cassidyn kirjan Kirsikkasydän, josta pidän kovasti. Lyhyt ja ytimekäs nimi joka myös kuvaa minua jollain tavalla. :) En hirveästi pidä kirsikoista, mutta kirsikathan maistuvat tietyllä tavalla happamilta, mutta ovat silti makeita ja mehukkaita. Minä itse osaan olla hirveä ihminen mutta pääasiallisesti olen oikeasti ystävällinen ja positiivinen ihminen, joten ajattelin nimen olevan oikein osuva!

Aurinkoa ja ukkosmyrskyjä tulee taas siitä, että olen erittäin herkkä, dramaattinen ja tunteellinen ihminen. Yleensä olen posiitivinen ja ystävällinen, koska se on minun perusluonteeni, mutta saatan viidessä sekunnissa yhtäkkiä suuttua. Mun suuttumukseni menee hieman samalla tavalla kuin ukkosmyrsky syntyy. Ensin mökötän jonkun, aikaa mutta yhtäkkiä saatan vain räjähtää, niinkuin salama tummasta pilvestä. En ole mitään huutotyyppiä, mutta itken erittäin herkästi ja tässä tapauksessa räjähtäminen tarkoittaa itkua. Siinä ei kumminkaan kestä kauaa kun rauhoitun, vaikka voin kyllä myöntää että yhden kerran olen ollut riidoissa kolme kuukautta erään ihmisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan loppupuolella ollut enää mun vika. :D

Blogi tulee sisältämään mm. reseptejä, luovempaa tekstiä (tarina/runo tyylistä), siivousprojekteja ja muuten vaan lifestyle tyylisiä asioita. 

Tervetuloa mun matkaan!