Let's talk: Kiusaaminen

 Kiusaaminen on aihe, joka on aina pinnalla. Somen ansiosta kiusaamista tapahtuu entistä enemmän, ja nykyään siihen on entistä vaikeampaa puuttua. Kärpäsen koulun tapauksen vuoksi, kiusaaminen on ollut vielä normaalia enemmän pinnalla, joten ajattelin nyt olevan hyvä hetki puhua aiheesta, mistä olen jo pitkään halunnut puhua. Aiheesta mikä on todella henkilökohtainen, mutta myös tärkeä aihe. On vaikeaa puhua kiusaamisesta, koska se herättää muistot henkiin. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, jonkun on pakko.

Mä oon ollut sekä kiusattu että kiusaaja. Kadun kiusaamista enemmän kuin mitään muuta, sillä tiedän todella satuttaneeni kyseistä henkilöä.

Aikana jolloin mua kiusattiin, pelkäsin olla koulussa, pelkäsin kävellä kotiin. Enimmäkseen mua kiusattiin henkisesti, mutta muutaman kerran lyötiin, potkittiin vähän tönittiin ja vedettiin hiuksista. Fyysisestä väkivallasta ei kuitenkaan jäänyt ikinä sellaisia jälkiä, että kukaan olisi voinut tajuta jälkien olevan jotain muutakin kuin rajujen leikkien naarmuja. Kestin kyllä fyysisen väkivallan, tietyn pisteen jälkeen opin olemaan huomioimatta potkaisut tai pienet tönäisyt. Henkinen väkivalta oli kuitenkin paljon pahempaa.

Mä olin ja yhä edelleen oon yksi niistä monista jotka on jäänyt ilman apua sillä on pelännyt puhua.
Jos te ette oo kokenut kiusaamista, te ette tiedä miltä tuntuu kun kouluun kävellessä haukutaan huoraksi. Te ette tiedä miltä on tuntunut kävellä kotiin, yrittänyt olla nopeampi kuin kiusaaja. Joutunut poimimaan tappouhkauksia repusta, etuoven edestä, koulukirjojen välistä. Musta tuntu sillon, että jos olisin kertonut jollekin, mut oltaisiin tapettu koulumatkalla.
Mulla oli kyllä ystäviä, viihdyin ihmisten kanssa, ja olin erittäin sosiaalinen. Olin kyllä kömpelö, ruma, niin laiha että pystyi työntämään käteni kylkiluiden alle, oli aika kun tunsin itseni läskiksi koska en saanut koko kämmentäni kylkiluideni alle, joka oli ihan sairasta. Mutta senkin aiheutti kiusaajat. Tiedän etten ulkonäöltäni ollut parhaimmistoa, en ollut hirveän hyvä urheilussa, tai muissa käytännöntaidoissa. En ollut erityisen hyvä edes koulussa. Olin aina vain keskitasoa. Mutta antoiko se silti oikeuden haukkua mua joka asiassa, sanoa "tapa ittes, ei susta oo mihinkään"? Ei. Ei se että en oo samanlainen kuin muut oikeuta siihen mitä mulle tehtiin.

Mä päätin  olla välittämättä muista ja päätin nauttia elämästäni. Mä saatoin olla pieni, mutta joka päivä herätessäni ajattelin sen olevan viimeinen päiväni elossa, ja elin sen mukaisesti. Hyvin pian ryhdistäytymiseni jälkeen, mua alettiin kutsua huoraksi. Ilman asennetta olin nössö, ruma lauta. Ujo hiippari joka ei osannut mitään. Asenteen kanssa olinkin yhtäkkiä heruttava huora, joka kaipasi vain huomiota. Osaatte varmaan arvatakkin että mun itsetunto alkoi olla nollilla. Mä silti selvisin siitä. Eniten koko jutussa sattui se, että kun pitkän ajan jälkeen kerroin kiusaamisesta eräälle ihmiselle, hän sanoi mun kiusaajiksi niitä ainoita ihmisiä jotka sen koko tuskan ajan oli seissyt mun takana. Väitti niitä tyyppejä mun kiusaajiksi, joita ilman mua ei välttämättä enää olis.

 

Voitte varmaan arvatakkin että kasvatin ympärilleni muurin. Luottamus ihmisiin oli mennyt. Liian monta kertaa mua oli satutettu, liian monta kertaa luottamus petetty. Mä kestin paljon mutta jossain vaiheessa mullakin tuli se raja vastaan. Välttääkseni kiusaamista aloin itse kiusaamaan. Yläkouluun vaihto oli juuri sopiva hetki tehdä asenteenmuutos. Oikeastaan kukaan mun luokalla ei tuntenut mua, sain aloittaa alusta.
Hyvin pian koulun alun jälkeen huomasin ihmisen joka oli usein yksin, normaalista poikkeavan näköinen, ja pelasi koko ajan puhelimella. Loistava kohde kiusaamiselle, eikö? Voin vannoa että en aluksi  tajunnut kiusaavani häntä, luulin vain hieman pilailevan. Jossain vaiheessa huomasin menneeni liian pitkälle, mutta en osannut enää lopettaa sillä olin kiusannut niin pitkään.

Puhuin tästä kyseisestä ihmisestä pahaa selän takana, otin kuvia ja lähettelin kavereille. Mulkoilin, ja pidin nenästä kiinni kun hän oli lähellä. Lisäksi haukuin häntä suoraan, saatoin myös tehdä niin että kehuin jotain hänen tavaraansa, menin muutaman askeleen päähän ja sanoin kovaan ääneen tavaran olevan hirveä, kuin suoraan Mean Girlsistä.

Olin ihan hirveä ihminen. Tiedän, että mikään mitä sanon ei oikeuta tekoani, mutta haluan sanoa että olin jo itse ihan rikki. Itkin melkein joka ilta, löin itseäni, yritin tukahduttaa hengitykseni ja satuttaa itseäni kaikilla mahdollisilla keinoilla. Mua sattui niin paljon henkisesti, että halusin vaihtaa sen fyysiseen kipuun, saada jotain muuta ajateltavaa.
Edelleenkään en pystynyt puhumaan muille. Pystyin puhumaan vain anonyyminä netissä. Se voi olla että joskus liioittelin joitain asioita, mutta muhun sattui niin paljon ja tiesin tarvitsevani apua, mutta en osannut itse hakea sitä. Mä sain netistä ja tietyistä ihmisistä sellaista turvaa jota en muista ihmisistä saanut. Mulla oli rakastavat vanhemmat ja ystävät lähellä, mutta niinkuin sanoin he olivat lähellä. Pelkäsin että jos mainitsen heille mitä olen tehnyt ja miltä musta tuntuu, mut pakotetaan hullujen osastolle ja menetän heidät. Ns. tuntemattomissa ihmisissä oli se hyvä puoli, että he eivät voineet tehdä mitään vaikka olisivatkin halunneet.
Jossain vaiheessa hekin alkoivat käydä läheisiksi. Halusin edelleen kertoa ajatuksistani, mutta en enää osannut. Pelkäsin menettäväni heidätkin.
Tein kuitenkin ilmiselväksi olotilani ja muutama ihminen kirjaimellisesti pelasti mun henkeni.

Mä tiedän että te luette tätä, mä tiedän että te tiedätte keitä mä tarkoitan. Mun ei tarvitse sanoa teidän nimiänne, sillä tiedän teidän tietävän. Kiitos. Te oikeasti pelastitte mun henkeni. Mä olen teille ikuisesti velkaa, eikä mikään voi muuttaa sitä. Ilman teitä, mun hautajaisia olisi todennäköisesti järjestetty kesän alussa.

Niinkuin sanoin, mä olin rikki. Mä olin syvemmellä kuin olin ikinä ollut. Mulla oli todella todella paha olla, mutta kukaan kuka olisi voinut vaikuttaa asiaan ei huomannut mun avunhuutoa. Mä olin uppoamassa loputtomaan suohon, mutta mulle ojennettiin auttava käsi. Ja nyt mä olen tässä.

Mä olen oma itseni. Rakastan itseäni ja muita ja haluan kaikille vain hyvää. Tykkään pitää hauskaa ja vähän sekoilla. Nauttia elämästäni täysin rinnoin. Ja se varmasti on ihan ymmärrettävää sillä mä en ole voinut elää täysin rinnoin seitsemään vuoteen. Ja viimein mä pystyn siihen. Koska maailmassa on niitä hyviä ihmisiä.

Jos teitä kiusataan, kertokaa siitä jollekulle. Mä en halua, että uutisissa lukee enään yhdenkään kiusaamisen takia tehtyä itsemurhaa. Te ansaitsette enemmän.
Kiitos