perjantai 14. lokakuuta 2016

Mikä ihmeen pellepelko?


Mulle näytettiin joku aika sitten Palefacen Emme suostu pelkäämään musavideo. Mun olis kuulemma pitänyt saada siitä ajateltavaa, mutta oikeesti ainoo ajatus mun päässä oli, että noi pellet on ihan hirveitä. Mun teki mieli puristaa silmäni kiinni ja alkaa huutamaan, etten kuulisi mitään. Sen sijaan vain tuijotin videota kauhusta paikoillani.

Paras kaverini pakotti mut kesän alussa Linnanmäellä Taikasirkukseen. En olisi oikeastaan halunnut mennä, mutta suostuin ja se päätyi siihen että kiljuin siellä, takerruin kaveriini ja mieleni teki itkeä.

En tiedä mistä pelko johtuu. Ehkä olen katsonut vain liikaa kauhuvideoita tai lukenut turhan monta uutista tappajaklovneista. Tämän uutisen luettuani pelko vain kasvoi. Ainoa varma asia jonka tiedän, on se että jos näen oikean pellen reaktioni on karkuun juokseminen, kiljuminen tai itkeminen eikä hymyileminen.

Hyvin vähän aikaa luin myös iltalehdestä jutun jossa puhuttiin yleisimmistä syistä miksi pellejä pelätään. Siinä taisi lukea, että kun ihmiset ei pääse näkemään toisen kasvoja ja ilmeitä, ei tiedä miten suhtautua ja pelko ja epäluottamus kasvaa. Itse oikeastaan uskon kyseiseen Iltalehden juttuun.

Mulla on ollut jo pitkään vakava luottamuspula ihmisiin, sillä mun luottamus on petetty turhan monta kertaa. Mä kumminkin aina oon pystynyt turvautumaan kasvoihin ja ilmeisiin ja näin onnistunut välttymään pahimmilta tilanteilta. Entä jos ne kasvot peitetään multa? Mistä mä enää tiedän mihin mun pitää lopettaa, mikä on liikaa tuntemattomalle. Ilman kasvoja mulla ei ole minkäänlaista hajua siitä, mitä toinen ajattelee. Mä en tiedä haluuako kyseinen henkilö satuttaa mua,sillä en näe sitä hänen kasvoista. Ainoa mitä näen on vain ikuisesti hymyilevä pelle, joka ei ikinä lopeta nauramista.

Tiedän, että jos pitää tunteitaan liian kauan sisällään lopulta seuraa tietynlainen räjähdys, suuri tunteidenpurkaus. Pellet aina vain hymyilevät ja nauravat. Ne ei ikinä lopeta sitä. Mitä tapahtuu kun pelle lopettaa hymyilemisen?

Kun te osaatte vastata mun kysymykseen, mä voin ehkä lopettaa pelkäämisen. Siihen asti mä mieluusti jätän sirkukset muille ja jään itse kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti